Yo oli kylma. Aamulla heratessamme kuun sirppi roikkui kirkkaalla taivaalla. Tuulta ei tuntunut ollenkaan ja paajoen ylapuolella makaava sumu tuntui jahmettyneen paikalleen. Olimme tullet myohaan illalla jahtialueellemme ja puolen yon aikaan jaimme sopivaan soramonttuun nukkumaan. Teimme aamuaskareemme nopeasti ja laksimme liikkeelle ilman aamiaista. Halusinime tarkastaa ainakin yhden paateistamme niin pian kuin mahdollista. Sen jalkeen voisimme juoda seka pitaa neuvottelutauon. Lumista metsatieta ajaessmme tiesimme saaneemme hyvan metsastyssaan tahan myohaiseen reissuumme. Muutaman tuuman verran lunta tiella ollessa paattelimme sita oievan metsassa juuri sopivasti jalkien seuraamista varten.
Meidan ei tarvinnutkaan ajaa kovin pitkalti kun tapasimme hirven jaljet tiella.
Merkilliset jaljet.
Naytti silta kuin hirvi ei olisi nostanut jalkojaan kovin korkealle vaan kulkenut aivan kuin hiipimalla tai hiihtamalla. Liahempi tutkiminen osoitti viela jalkien olevan eilisen paivan aikana tehdyt. Jatkoimme ajamista ja paatimme palatessamme tutkia mihin pain hirvi oli tielta mennyt. Toisia hirven jaikia emme kuitenkaan talta tieita tavanneet. Lahestyimme paikkaa jossa tiesimme tien sivussa,nakomatkan ulkopuolelia, olevan pienen iammen.
Tieta ja sen sivuja tarkasti seuratessamme odotimme silla alueella nakevamme merkkeja hirvista. Nakyihan siina lopulta tuoreet jaljet, mutta ne olivat aivan koiramaiset. Susi oil kavellut rauhailisesti meidan menosuuntaamme. Nostin katsetta vahan kauemmaksi eteenpain ja pian nainkin komean mustan suden seisovan poikittain tiella noin parin sadan metrin etaisyydelia. Ajoin hitaasti sita kohti ja susi laski meidat noin sadan metrin paahan ennen kuin kaantyi lahtien valilla taakseen vilkuilien holkyttelemaan eteenpain.
Valillia pysahdyin jolloin myoskin susi pysahtyi jaaden seuraamaan mita me seuraavaksi tekisimme. Me vain kiikaroimme ja nautimme korven koiran synnyttamasta eramaan tunnelmasta. Musta turkki kiilsi auringon valossa lumista taustaa vasten ja susi aivan kuin kertoi paan asennoliaan oievansa kotonaan ilman huolestumista tai pelkoa. Talla tavaila menimme eteenpain kilometrin verran joiioin tulimme tiehaaraan jossa kaannyimme takaisin pain. Susi seurasi meidan kaantymistamme ja jai sinne omuin oloihinsa meidan lahtiessamme liikkeeile.
Kun tulimme takaisin siihen paikkaan jossa olivat sen hiihtavan hirven jaijet niin seurasimme niita siihen missa hirvi oh mennyt metsaan. Joku toinen metsastaja oli eilen jaljittanyt sita mutta oli tullut takaisin tielle omia jalkiaan. Me tunsimme taman alueen ja paatimme tutkia taman hirven liikkumiset tarkemmin aamiasemme jalkeen. Lahella oleva nakola paikka oli sopivasti tien sivussa joten jaimme siihen keittamaan vetta aamujuomiseksi. Kuumaa suklaata horppiessa suunittelimme seuraavaksi tutkimuskohteeksi tien jolta olimme menneina vuosina loytaneet monta hirvea. Viime vuonna siella olivat olleet hakkuut menossa jolloin siita oli mennyt tunnelma vahan pilalle. Katsoisimme nyt mika olisi tilanne talla hetkella kun kausi oli jo myohainen.
Parin kymmenen kilometrin ajamisen jalkeen tuhimme seudulle josta odotimme elaman merkkeja. Ja loytyihan niita. Tutulta paikalta tapasimme taman aamun jaijet joiden kulkusuunnasta voimme arvata missa hirvi nyt olisi.
Emmie vain tienneet ohiko silla sarvia vai ei. Nyt oli jo keskipaiva joten paatimme ajella taman tien nopeasti lapi ja jos ei parempia jalkia loytyisi niin tulisimme takaisin naille jaljille. Niin teimmekin ja puolen tunnin tuloksettoman ajehun jalkeen tulimme takaisin, ajoimme auton tielta pois ja soimme nopean purkkiruoan. Sitten laittauduimme valmiiksi parin tunnin kavelyyn lumisessa metsassa. Kaveri laksi seuraamaan jalkia hitaasti ja varovaisesti. Sovimme paikan josta kaantyisimme takaisin tielle. Mina menin vanhan hakkuaukean poikki ja sielta metsaan. Aurinko lammitti selkaa eika tuntunut mitaan tuulta. Ilma oli kaunis, hiian hiljainen metsassa liikkumiseen. Jouduin ensin rnenemaan isoja puita kasvavan rameikon lapi jossa nakyvyys oli melkein olematon. Hyvin useasti pysahdyin kuuntelemaan. Oravat ja tikat aantelivat ymparilla koko ajan. Vahitellen puusto pieneni ja muuttui aivan pensaikoksi. Tama cli se alue jossa oletimme hirvien majailevan. Nakyvyyskin oli nyt parempi kuin aikaisemmin alkusyksysta jolloin lehdet olivat viela puissa. Olin ollut taas paikallaan kuunnellen ja tahystellen kun suoraan edesta kuulin jotain.
Ensin se kuulosti kahinalta ja sitten aivan selvasti juoksu aanilta. Tikasta laksi varmistin pois kun odotin mita tapahtuisi. Metsa muuttui kuitenkin taas hiljaiseksi. Tikka vain naputteli laheisessa kuisessa. Lopulta haksin hitaasti kavehemaan siihen suuritaan josta olin aanet kuuhlut. Pian tuhinkin paikkaan jossa nain aanten aiheuttajan jahjet. Hirvihan siina oli liikkunut!
Se oli tullut vastaan ja sitten kaantynyt takaisin lahtien juoksemaan. Ilmeiseti se oli haistanut minut ja otti heti pitkat. Jaljitin vahan matkaa sita mutta jatin jahjet kun totesin minka suunnan hirvi oli ottanut. Juoksevan hirven seuraaminen olisi vasyttava touhu. Menin niille jaljille josta hirvi oli tullut. Kuuntelin tarkkaan jos voisin saada selvaa missa pain kaveri hiikkui talla hetkella. Lopulta otin suunnan autoile pain palatakseni sinne. Tulin pienelle metsa aukiolle jossa kasvoi korkeata pensaikkoa. Tunnistin paikan samaksi jossa olin aikaisemmin nahnyt trapparin majan. Alkusyksysta jolloin puissa oli viela lehdet ja pitka heina kasvci pensaikossa maja —kaksi rakennusta— oli niin nakymattomissa etta ihmettelin kuinka kukaan halusi rakentaa asuntonea sellaiseen tiheikkoon. Eihan aurinkokaan ylettanyt koskaan maahan asti. Nyt rakennukset olivat paremmin nakyvissa. Yhdesta oli jo katto lysahtanyt sisaan enka edes tutkinut sita tarkemmin. Toinen rakennus jossa oli ullakko seka valurautainen uuni oli viela hyvassa kunnossa vaikka ovi oli pois ja ikkuna lasi rikki. Kavin majan sisalla tutkimassa sita ja kiersin ulkopuolella sen ympari.Olin nyt vahan rohkeampi majan tarkastelussa kuin aikaisemmin syksylla jolloin oli ollut hamara ja karhun jalkia joka puolella nakyvissa. Ajatukeissani yritin kuvitehla kuinka majan asukas oli aikoinaan touhunnut paikalla joskus kymmenia vuosia sitten. Se oli varmasti ollut hihjaista ja yksinaista elamaa!
Viimein otin suunnan tielle pain ja tuhin heti kaverin jaijille. Seurasin niita vahan matkaa ja kohta nainkin hanet tutkimassa maata. Kun tulin hanen luokseen niin minkin jain siihen tarkastelemaan tuoreita hirvien makuupaikkoja. Ne olivat olleet siina makuulla viime yona ja myoskin vahan aikaisemmin.Jalkia risteili paikalla niin paljon etta oli vaikea saada selville mihin suuntaan hirvet olivat lopulta menneet.
Nyt alkoi jo illan hamaryys olla lahella joten palasimme autolle. Tarkastehimme siina viela hakkuu—aukean reunat huoleellisesti ennenkuin laksimme liikkeelle ilta—ajelua varten. Tunnin verran ajelimme hitaasti vanhoilla tutuilla teilla nakematta hirvia tai niiden uusia jalkia. Yoksi menimme eraalle sivutielle lahella pikkujokea olevalle aukealle. Vietimme siina rauhallisen ja kylman yon. Aamulla herasirarne sen verran aikaisin etta oli aikaa syoda ennenkuin laksimme aamuajelulle. Emme tavanneet mitaan erikoista siihen mennessa kun tulimme taas hiihtelevan hirven jaijille. Paatimme tehda lyhyen tiedustelun sen metsikon alueella johon se hirvi oli mennyt. Jain autosta pois ja kaveri laksi ajamaan noin kilometrin paahan toisen sivutien varteen. Hanen tarkoituksena oli menna metsan sisaan ja liikkua siella paajoelle pain samaan aikaan kun mina kulkisin hakkuu—aukealla sinne pain. Ilma oli kylma ja aurinkoinen eika tuulta tuntunut ohlenkaan. Aurinko oli mukavasti selan takana kun kavehin hitaasti metsan reunaa kohti. Lunta oli aukealla muutaman tuuman verran ja siina oli suhteellisen helppo kavella aanettomasti. Ainakin inina kuvittehin hiikkuvani siten.
Nautin taydellisesta luonnon rauhasta tarkastellessani lahiyrnparistoa. Hakkuu—aukea oli pienta kumpuilevaa maastoa jossa oli pensaikkoa notkoissa. Naita pensaikkoja oletin sellaisiksi paikoiksi joissa hirvet toden nakoisesti hiikkuisivat tahan aikaan paivasta.
Pari sataa metria kaveltyani olin tulemassa eraan kummun harjalle ja aloin juuri pysahtya kuuntelemaan tarkemmin. Silloin suoraan edesta pain kuulinkin aanta jonka heti arvasin hirven aiheuttamaksi. Varministin pois ja tukeva asento ampumista varten. Aanet tulivat edessa olevasta notkosta ja hetken odotettuani nainkin tumman hirven kavelevan naapuri kummun rinnetta ylos.
Kruunu valkkyi auringon valossa niin hyvin ettei ollut syyta odottaa kauempaa. Tahtasin sita etulapojen kohdalle selkaan ja laukaisin. Hirvi pysahtyi ja kaantyi vahan sivuttain jaaden katsomaan taakseen. Nyt oli sopiva aika ampua kaatolaukaus. Kaiku vastasi vuoten rinteilta kun sarvipaa hitaasti kallistui ja vajosi rinteelle. Odotin hetken ampumavalmiina ennenkuin kavelin vajaan parin sadan metrinmatkan hirven luo. Lopetus laukaus niskaan ja heti sen peraan merkki laukaus ilmaan etta jahti olisi nyt ohi. Kerkesin leikata kurkun auki kun kaveri ilmestyi naapurikummulle huhuilmemaan loytaakseen meidat. Villi punaisen lakin heilutus sai hanet tulemaan suoraan kaatopaikalle.
Tarkastelimme hetken saalistamme ja koko tilannetta. Jalleen tuntui silta etta jahti oli mennyt liian helposti ja nopeasti ohi. Kaikki tapahtumat tahan asti olivat olleet kuin unta jossa asiat kehittyivat yksinkertaisella tavalla ja paattyivat heraamiseen. Nyt meilla oli sarvipaa jaahtymassa,ilma oli ihanteellisen kaunis ja tielle oli vajaa puoli km. matkaa mukavaa maastoa.
Kiiretta pitamatta otimme ensin kielen talteen ja sitten tyhjensimme hirven. Sydan ja maksa olivat hyvassa kunnossa ja paasivat samaan seuraan kielen kanssa. Tassa vaiheessa pidimme kunnon ruokailun. Kahvia juodessamme paatimme jattaa paloitellun hirven yon ajaksi kaatopaikallea Meilla oli viela seuraava paiva aikaa tahan reissuun joten ei ollut syyta kiirehtia kotimatkan kanssa.
Iltapaiva kului hupaisasti aurinkoisella rinteella touhutessa. Saimme ruhon kappaleiksi jaahtymaan lumihankeen ja raivasimme polun tielle seuraavaa aamua varten. Loysimme myoskin sopivan paikan kampparille tiensivusta lahella kaatopaikkaa. Ilta ruokailu ja muut touhut sen yhteydessa ottivat oman aikansa ennen kuin olimme valmiit makuupusseihin. Viimeinen kaynti nurkan takana tutkimassa tulevan yon saa kertoi etta taivas oli mennyt pilveen ja pakkanen oli lauhtumassa. Saattoi tulla lumisade. Rauhallisen yon jalkeen herasimme hamaran aikaan ja aamujaloittelulla totesimme joutuneemme lumisateen kiusaamaksi. Yon aikana sita oli jo tullut pari kymmenta cm. ja lisaa tyli taivaan taydelta. Jos emme nopeasti selviaisi taalta pois meilla saattaisi pian olla vaikeuksia pasta paatielle.
Aamiainen ei ottanut talla kertaa kovin paljon aikaa kun kiirehdimme saamaan kampparin valmiiksi lihoja varten. Melkein juoksujalkaa vedimme hirven kappaleet tielle ja sitten lastasimme ne muovikelmun paalle lattialle. Komeasarvinen paa paallimmaisena olimme viimein valmiit lahtemaan liikkeelle.
Nyt tiella oli jo kolmisen kymmenta om. uutta kosteaa lunta. Jalkuva lumisade teki nakyvyyden melkein olemattomaksi mutta meilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ajaa mahdollisimman nopeasti eteenpain. Valitsimme sellaisen tien jossa tiesimme olevan vahemman mutkaisia ylamakia etta voisimme pitaa vauhtia paalla. Jos joutuisimme pysahtymaan ylamaessa se tietaisi sita etta olisimme todella vaikeuksissa. Eilisen paivan jalkeen kukaan toinen ei ollut liikkunut talla tiella ja tuskin tulisi tanaankaan.
Selvisimme vaikeimmat ylamaet ja olimme noin kymmenen km. paassa paatielta kun Dodgen moottori alkoi yskia. Sen teho tuntui vahentyneen ja matkan teko hidastui. Latausmittarin neula kertoi sahkosysteemissa olevan jotain vaikeuksia mutta niin kauan kuin auto kulki menimme kuitenkin kohisten eteenpain.
Todennakoisesti korkea lumi tiella pakkautui laturin hihnoihin ja moottoritilaan koska sielta nousi valilla hoyrya. Tunnin verran menimme talla tavalla silmat tarkkana yrittaen nahda lumiverhon lapi ja korvat herkkana kuunnellen moottorin aanta.
Viimein tulimme paatielle joka tuntui aivan pikatielta kun siina oli jo toiste autojen jalkia eika tarvinnut enaa puskea lumen lapi. Moottorikin rauhoittui ja alkoi vetaa normaalisti. Loppumatka menikin sitten mukavasti ilman vaikeuksia. Lumisadekin loppui vahitellen ja aurinko tuli taas nakyviin. Painavan lastin kanssa ajaminen tuntui mukavalta rauhallisella nopeudella.
Katsella ympatilla olevien vuorten hohtavan valkoisia huippuja. Niissa tuntui aina oleva sama majesteettisuus joka rauhoittaa mielen. Menestykselliselta jahtireissulta palatessa sellainen maisema on kuin kuorrutus taytekakun paella.
- Raimo Partanen
