5 LOKAK. 1985
Sina vuonna hirvimetsastyksemme alku oli poikkeuksellinen. Auringon nousun aikaan olimme matkalla pohjoiseen, eika iltapimealla kuten tavallisesti. Edellisena iltana olin pakannut kampparin valmiiksi ja sitten aamulla otin vain kaverini kamppeineen mukaan. Tarkistimme varustelistamme etta tavalliset valineet, paperit ruokatarvikkeet olivat varmasti mukana ja niin sitten olimme taas hirvijahtimme alussa. Viimeisella huolto-asemalla pohjoiseen mennessa tankkasimme vanin seka otimme tarvittavan maaran bensiinikanistereita mukaan. Saa oli puolipilvinen,tulevien paivien ennuste oli ollut lupaava;aurinkoista ja yopakkasia. Toivoimme etta pohjoisempana ja ylempana mihin olimme menossa olisi jo satanut lunta vaikka kotipaikallamme sita ei viela ollut muualla kuin vuorilla puurajan ylapuolella.
Siina rauhallisesti ajellen ja edellisten vuosien metsastyksia muistellessamme ohitimme vanhan tulivuoren laavakentan seka intiaanikylan. Ennen kuin tulimme metsastysalueelle olimme jo tehneet suunnitelmamme valmiiksi kuinka aloittaisimme taman paivan jahdin.Taktiikkamme perustuisi edellisten vuosien ja lahinna viime syksyn kokemuksiin.
Muutaman tieristeyksen jalkeen jatimme yleisimmin kaytetyt tiet taaksemme ja olimme viimein vanhoilla metsatyoteilla. Nama tiet olivat kapeita ja huonokuntoista koska niita ei oltu viime vuosina kunnosettu metsatoita varten. Hirvi jahtiin ne kuitenkin olivat ihan tarpeeksi hyvat vaikka meidan kamppari – van ei ollutkaan mikaan maasto – auto. Mita huonommaksi tiet muutuivat sen voimakkaampana tuntui jossakin puseron sisalla eramaan tunnelma ja sen mukana hirven kutsu.
Nyt tuli myoskin selvaksi,etta toivomus lumesta oli vain toivomus; sita ei viela ollut. Muuten kaikki edellytykset olivat olemassa hyvaa hirvijahtia varten. Ei satanut vetta,hirvilla oli juoksuaika menossa ja meilla oli kolme paivaa varattu tahan reissuun.
Meilla oli kivaarit ja ammukset valmiina kasilla seka punaiset lakit paassa kun suoritimme tutkimusajelun esimmaiselle pistotielle. Talta tielta oli monta jahtia elavasti mielessa ja valppaus lisaantyi joka kerta kun lahestyimme jotakin kaato-aluetta. Talla kertaa emme kuitenkaan nahneet edes tuoreita jalkia tiella. Ainoat elavat olennot olivat oravat ja piikkisiat joita kylla tuntui olevan aina tavattavissa.
Puolipaivan aikaan ajoin vanin mukavaan paikkaan tien sivuun,josta oli hyva nako-ala laaksoon ja varsinkin sen takana olevalle vuoren rinteelle. Pysahdyimme siihen ruokailua varten ja silla aikaa kun mina valmistin nopean ruoan kaveri tutki kiikarillaan ymparistoa. Olimme monta kertaa aikaisemmin seuranneet karhujen elamaa laheisella jyrkalla ja avoimella vuoren rinteella. Kahvia juodessamme keskustelimme viela tarkemmin alueeseemme tutustumisesta.
Ilma oli nyt eittain kaunis; aurinko lammitti mukavasti,oli melkein tuuletonta ja ruskan varit olivat viela puissa ja pensaissa. Varsinkin vuorten rinteet olivat maalauksellista katseltavaa. Erilaiset vihrean, keltaisen ja ruskean savyt alemmilla ja lahella olevilla rinteilla olivat kuin mestari taiteilijan siveltimesta Kauempana olevat rinteet saivat mukaansa sinisia vivahteita ja sitten ylimpana valkoiset huiput piirtyivat hohtavina sinista taivasta vasten. Seuraavaa pistotieta ajellessmme muistelimme silla tiella aikaisemmin sattunutta susi seikkailua ja sitten kohta sen jalkeen tapasimmekin ensimmaiset tuoreet hirven jaljet tien poikki. Tutkimme niita ja paadyimme tulokseen etta ne olivat taman aamun aikana tehdyt. Hirvenkutsu nosti kuumetta suoniin ja lisaa valppautta seurata ymparistoa. Nyt meilla oli ensimmainen paikka mita pitaa silmalla taman reissun aikana.
Jatkoimme kuitenkin matkaamme,mutta nyt kaverilla oli jo koko ajan kivaari yhdessa kadessa ja panokset toisessa valmiina hyppaamaan niiden kanssa ulos heti kun tilanne vaatisi. Tie kiemurteli harjunrinnetta pitkin koko ajan ylos pain ja tuli alueelle jossa tiesimme olevan pari lampea lahella tieta. Niin kuin odottaa saattoi tapasimme silla alueella toiset tuoreet jaljet.
Tama alkoi tuntua jo mukavalta.
Seuraavaksi meidan pitaisi tavata sarvipaa tiella! Ajoimme kuitenkin taman tien paahan ja palasimme takaisin pain eika muuta elamaa nakynyt. Ajoimme vahan sivuun harjun rinteen paalle, koska siita oli hyva tarkastella laheista pikkusuota.
Siina ymparistoa tarkastellessamme naimme sinisen pick-up auton tulevan samasta suunnasta mista me juuri tulimme ja jatkavan matkaa sinne pain mihin me olimme seuraavaksi menossa. Muuta liikennetta emme silta paikalta sitten nahneetkaan; ei hirvia eika metsastajia.
Silloin kuulimme kivaarin laukauksen silta suunnalta mihin sininen pick-up auto juuri meni. Ja heti kohta toisen laukauksen. Vilkaisimme toisiimme; Ymmarsimme heti mita me olimme kenties valinneet vaarin. Olimme vaarassa paikassa! Laksimme viimein jatkamaan mekin matkaamme etta paasisimme seuraavan pistotien tarkasteluun.
Kun lahestyimme sita paikkaa jossa olimme nahneet ensimmaiset tuoreet hirven jaljet aikaisemmin niin siina tiella oli nyt viela tuoreemat jaljet. Naytti silta etta hirvi oli tullut niinkuin meita vastaan ja sitten akkia kaantynyt seka lahtenyt juoksemaan: Ajoimme jalkia seuraten eteenpain ja mutkan takana naimme emme etsimaamme hirvea vaan punaisen pick-up auton.
Vai nama metsastajat siis olivat ampuneet tata hirvea! Kolme punanahkaahan siina oli tiella tutkimassa verisia hirven jalkia;jotka menivat silta kohtaa metsaan. Kun jututimme intiaaneja niin he kertoivat tulleeensa paikalle juuri ennen meita ja todenneensa saman mita me nyt katselimme.
He laksivat sen enempia pohtimatta jatkamaan matkaansa,mutta me jaimme siihen tielle pohtimaan mita kenties oli tapahtunut. Kuulemistamme laukauksista oli nyt kulunut pari tuntia aikaa. Se taytyi olla se sininen auto! Mutta saivatko he sen hirven? Emme nahneet mitaan autoa tiella emmeka myoskaan loytaneet hirven kaatopaikkaa tai ruhon raahausjalkia tien sivussa.
Asiaa pohdittuamme paatimme seurata vahan matkaa jalkia nahdaksemme mita metsan sisalla oli tapahtunutä Kaveri laksi jaljille ja mina otin oikaisun sinne pain mihin oletimme hirven kaartavan. Melkein heti tulin tuoreille nelivetoisen auton jaljille kun seurasin niita niin nain pian paikan missa auto oli kaantynyt. Ja siin oli myoskin verinen hirven paa,josta sarvet oli otettu pois. Pian sielta tuli kaverikin jalkia seuraillen ja kertoi loytaneensa kaatopaikan noin viidenkymmenen metrin paasta missa auto oli kaantynyt. Eivat olleet saaneet autoa aivan kaatopaikalle asti.
Harmittelimme sattunutta valintaamme siina elottoman paan vieressa. Jalkien tekija tiella oli ollut sarvipaa ja jos me emme olisi menneet sinne nakoala paikalle silloin vaan ajaneet sen sinisen auton edella niin…
Tunnelma oli melkein sama kuin jalkapallo pelissa kun vastustaja on saanut pallon meidan maaliin ja me kavelemme aloitusympyraan.
Meidan seuraava siirtomme oli jonkun toisen pistotien tutkiminen ja sinne me ajelimme. Tama tahan astinen oli ollut vasta alkua talle reissulle. Jos me olisimme nyt jo saaneet hirvemme niin olisimme pian menossa kotiin pain ja jahti olisi jaanyt aivan kuin lyhyeksi. Siita olisipuuttunut jotain. Naista jutellessamme tulimme taas pistotielle,joka osoittautui mielenkiintoiseksi. Tapasimme useat tuoreet jaljet tien poikki seka tieta pitkin. Kerkesimme juuri harmitella, etta jos me olisimmekin olleet taalla...
Olimme tulossa taman tien paahan kun eraalla pitkalla suoralla me sitten naimme ensimmaisen elavan hirven talla reissulla. Matka oli pitka ja hirvi kaveli suoraan tien poikki eika jattanyt meille edes tilaisuutta varmistua oliko silla sarvia vai ei. Mutta elava hirvi saa aikaan aina uuden kuumeen verren. Se on todellisempaa kuin tuoreet jaljet maassa!
Pysahdyimme juuri nakemamme hirven jalkien kohdalla tutkimaan maastoa johon hirvi oli mennyt. Alue naytti vaikeakulkuiselta rameikolta jossa nakyvyys oli huono. Tiesimme etta meilla oli tunnin verran aikaa jaljella ennen pimean tuloa, joten paatimme jatkaa matkaamme talla tiella. Edellisten vuosin ajoilta tiesimme edessamme olevalla tien osalla ainakin yhden alueen jossa hirvet liikkuivat tien poikki. Kenties tapaisimme siella myoskin jonkun niista tiella.
Askeisesta hirvitapauksesta keskustellen ajoimme eteenpain kun yhtakkia vasemmalta puolelta tieta kuului veden loiskahdus ja kolme suurta lintua nousi lentoon tien yli aivan auton edessa.
Canada hanhia, totesimme yhdessa ja kaveri sai aihetta harmitella ettei hanella ollut haulikko samalla lailla valmiina kuin hirvikivaari. Kun seuraavan kerran tulisimme taman paikan ohi niin valmiutemme tulisi olemaan parempi! Hyvin varovasti ajaen tulimme sille alueelle jossa odotimme saavamme jotain elaman merkkia hirvista. Tiella emme tavanneet niita mutta tuoreista jaljista paatellen ne olivat olleet tana paivana liikkeella. Ajoimme hitaast alueen halki tarkastellen tien sivut huolellisesti. Jatkoimme matkaamme eteenpain kunnes tulimme paikkaan jossa voin kaantaa auton ympari ja palasimme takaisin askeisen paikan reunalle. Pysahdyimme tien sivuun ja jaimme odottamaan. Ilta oli jo hamartynyt pitkalle. Seurasimme tarkasti noin puolen km. pituista tieosuutta. Vasmmalla puolella notkoa, jossa virtasi puro tien poikki maasto nousi ylospain muuttuen vuoren rinteeksi. Toisella puolella tieta notko laskeutui alaspain ja paattyi suureen jokeen. Istuimme aanettomina jonkun aikaa kun valilla peruutuspeiliin vilkaistuani nain siella jotain liikkuvan meihin pain. Tunnistin tulijan harmaaksi sudeksi, joka rahallisesti kavellen tuli auton sivulle jolloin voin nahda sen suoraan ikkunasta. Kun hurtta paasi auton ohi niin kuiskasin kaverille: Katso,susi. Vaikka olin sanonut sen aivan hiljaa,niin susi kuuli ja tuli levottomaksi. Se pysahtyi ensin, katsoi meihin pain ja loikki sitten tielta ojan yli metsaan.
Siina olisi ollut hyva tilaisuus ampua susi tielta! Olimme kuitenkin paattaneet etta silloin kun olemme hirvijahdissa niin emme rupea metsan koiria paukuttelemaan!
Viela tovin vartuttuamme laksimme ajamaan yopymispaikkaamme kohti. Menimme eraalle lyhkaiselle sivutielle,jossa olimme aikaisemmin viettaneet monta yota. Siina oli mukava tasanne kampparille seka hyvat nakymat ymparilla. Yhdella puolella vanhan hakkuualueen rinne nousi ylos ja toisella puolella rinne lakeutui alas pienen joen rantaan.
Meilla oli useita tunteja kaytettavissa iltaruokailuun. Tein kunnon kotoisen ruuan ja sen paalle joimme monta mukillista kuumaa teeta illan mittaan. Paivan tapahtumat kerrattiin seka huomisen suunnitelmat tehtiin ennen kuin alkoi tuntua etta olisi syyta muuttaa olohuoneemme makuuhuoneeksi. Tiskit tehty, lattia lakaistu ja kaikki valmista aamua ajelua oli varten. Viela viimeinen kaynti ulkona nurkan takana tutkimassa tulevan yon saa.Tuuleton,kylma ilma ja tahtien peittama tumma taivas johon vuorten huiput piirtyivat jokapuolella. Oli mukava menna sisalle kampan lampimaan ja pujottautua makuupusseihin: Valot pois ja hiljaisuus. Pikkujoen kohina oli sopiva taustamusiikki kun vaivuimme uneen.
Johonkin aikaan yosta herasin kuun valon tulleesa ikkunasta silmiin ja terastin sitten kuuloani. Oikea eramaan aani kuului joen kohinan yli. Sudet olivat valveilla kuutamoisessa yossa ja antoivat konsertin. Olikohan meidan illalla nakemamme hurtta mukana?
Joen kohina oli entisen lainen kun aamulla hieroin silmiani ja totesin meidan nukkuneen liian pitkaan. Kaveri tuntui olevan myoskin hereilla emmeka aikailleet kauan noustessamme ylos. Oli se aika amarasta jolloin hirvet lahtevat liikkeelle aamusyominen mielessa. Meidan syomisemme sai siirtya siihen aikaan kun olisimme tehneet aamuajelumme todennakoisten hirvialueitten lapi. Pikainen kaynti ulkona toteamassa aamuinen saa ja heti liikkeelle. Yo oli ollut sen verran kylma etta maassa oli huurretta. Tuulta ei tuntunut ja aurinko oli juuri kultaamassa lannen puolella olevien vuorten huippuja.
Ajelimme tunnin verran hitaasti samoilla teilla kuin eilen. Emme tavanneet hirvia tiella mutta loysimme muutamat uudet jaljet. Kaveri oli nyt myoskin valmmiimpi haulikkonsa kanssa ja sai yhden pyyn tielta. Siita tulisi tanaan hyva osa meidan iltaruokaamme. Pysahdyimme taas nakoala paikalle nauttimaan aamiaistamme. Kuuma suklaajuoma leivan kanssa oli nopea ja hyva aamiainen, jonka aikana sovimme seuraavasta toiminnastamme. Ajoimme kehnolle sivutielle johon jatimme auton ja kaveri laksi kavelemaan sita tieta eteenpain. Mina suunnistin autolta suoraan metsaan tutkimaan eraan pienen majavalammen ymparistoa.
Noin puoli km. kangasmaastoa kaveltyani aloin lahestya lampea ja lisasin varovaisuutta. Aurinko oli jo noussut vaikka ei ylettanyt sateillaan metsan sisaan. Mitaan tuulta ei tuntunut vaan puista varisevat lehdet putosivat suoraan alas. Niiden aiheuttamat aanet olivat jatkuva taustamusiikki kun hiivin niin lahelle lampea etta kykenin nakemaan sen rannat. Aikaisemmin olin jo harmitellut aanekkaita oravia,jotka sattivat minua jatkuvasti. Nyt totesin etta myoskin majavat oudoksuivat tulemistani lammen lahelle. Ne uivat ihan minun kohdalleni rantaa ja kun olivat aikansa selallaan vedessa kelluen tuijottaneet minua kaantyivat ympari eka iskivat hannallaan veteen. Isku kuului kuin kivaarin laukaus hiljaisessa metsassa. Mitenkahan hirvet tulkitsevat tuollaisen aanen.
Tata miettiessani kuulin vastakkaiselta rannalta metsan suojassa risujen katkeilevan. Otin heti tukevamman asennon ja poistin Tikasta varmistimen. Oliko se karhu vai hirvi? Taas kuului katkeilevien risujen aani ja sitten myoskin tuhahtelua seka parskimista. Sen taytyi olla hirvi! Seurasin vastakkaisen rannan tiheaa metsaa hyvi tarkkaan odottaen hirven tulevan sielta esiin. Kun mitaan ei kuulunut pitkaan aikaan matkin samoja aania joita olin kuullut toivoen hirven uteliaisuudesta lahtevan liikkeelle. Todennakoisesti se oli kuitenkin jo haistanut minut ja mennyt pois siita paikasta mista kuulin ensimmaiset aanet. Sopimamme aika alkoi menna umpeen joten viela vahan aikaa odotettuani kaannyin palatakseni autolle. Kavelin kuitenkin hitaasti valilla pysahdellen kuuntelemaan. Tarkastin lammen ympariston osittain toiseltakin,harvan puuston peittamalta puolelta ennen kuin laksin lopullisesti pois. Kaveri ei ollut viela tullut ja odotellessa aloin valmistaa paivaruokaamme. Olin saanut purkkiruokamme melkein keitetyksi kun kaveri palasi ja alkoi innokkaasti kertoa aamutarinaansa.
Han oli kavellyt aivan tien paahan,jossa oli pieni hakkuuaukea. Juuri kun han siihen tuli ja vilkaisi aukean reunoja han huomasi sarvipaa hirven katsovan haneen pain aukean toisella puolella ja sitten nopeasti haviavan metsaan. Han otti kiikarin esille, tarkasteli aukean reunat uudelleen ja kuunteli. Viimein han teki hirvikutsun ja taas odotti tarkkaavaisena. Kun mitaan elamaa ei nakynyt eika kuulunut han laksi varovaisesti kiertamaan aukeata todetakseen loytyisiko hanen nakemansa hirven jalkia. Vai oliko se ollut kuviteltu hirvi? Tultuaan siihen paikkaan jossa han oli hirven nahnyt han loysi siita huurteisesta maasta aivan uudet hirven jaljet eika hanen enaa tarvinnut epailla silmiaan. Han seurasi jalkia jonkun matkaa metsaan kunnes maasto muuttui vaikeakulkuiseksi. Kellon mukaan hanen taytyi alkaa palata autolle minka han sitten tekikin.
Nyt meilla oli kaksi paikkaa lisaa jossa hirvet liikkuivat. Kaverin paikka oli niista paras, koska siina tiesimme olevan sarvipaa hirven. Ruokailun ja kahvin jalkeen paatimme tarkastaa eraan suon, jonka reunalla olimme useasti tavanneet hirven jalkia. Suon takana tiesimme kartan mukaan olevan lammen, josta virtasi pieni puro suon sivua pitkin. Puron toisella puolella maasto nousi ylos mnuttuen vuoren rinteeksi.
Saimme auton sopivasti pois tielta johon sen sitten jatimme. Sovimme kahden tunnin pituisesta tutkimisesta suolla. Kaverin osa oli menna suoraan, hitaasti ja aanettomasti suon keskustaa kohti kun taas mina laksin ensin vasemmalle kohti puroa ja sielta minun pitaisi kaantya menemaan suon takareunaan. Ensimmaiseksi joduin menemaan korkeata kuusikkoa kasvavan rameikon lapi. Olin juuri paassyt metsan sisaan kun kuulin ylhaalta jostain puusta liikumisen aania. Pysahdyin tutkimaan sita ja sain nakyviini piikkisian noin viiden metrin korkeudella pienen kuusen latvassa. Siella se turilas holmon nakoisena katseli minua roikkuen kaikilla neljalla jalallaan taipuvassa puun latvassa. Jatkoin matkaani vaikeakulkuisessa rameikossa puolisen tuntia kunnes paattelin olevan aika kaantya suon keskustaa kohti. Tahan asti olin joutunut kiertelemaan hetteita kayttamalla kaatuneita puita tai puiden juuria siltoina. Nyt tulin maastoon jossa ei enaa kasvanut kuusikkoa vaan leppatiheikkoa ja muuta pensaikkoa. Vaikka oli iltapaiva jaaurinko lammitti mukavasti vaatteet alkoivat kuitenkin kastua marista pensaista. Viimein pensaikko mataleni niin etta aloin jo nahda kainaloon ylettyvan pensaikon yli. Tahan asti en ollut edes toivonut nakevani hirvia,koska oli mahdotonta liikkua aanettomasti ja nakyvyys oli olematon. Orkeintaan oli mahdollista tulla vastakkain karhun kanssa? Olin tavannut niiden jatoksia niin paljon etta Tikka oli ollut ilman varmistinta ampumavalmiina jatkuvasti.
Puuton suon keskusta tuli nakyviin ja pysahdyin tarkasetelemaan ymparistoani. Akkia huomasin jotain tummaa liikahtavan suon vasemmalla reunalla. Se ei ollut karhu! Huomasin heti silla olevan sarvet paassa kun se juoksi korkeassa pensaikossa. Hirven selkaosa oli nakyvissa pensaikon ylapuolella ja siihen mina tahtasin. Laukaus ja hirvi pysahtyia Kaiku vastasi vuoren rinteelta kun siirryin parempaan ampuma-asentoon. Tiesin etta sarvipaalla oli talla hetkella pienoinen luukipu eika se kenties kyennyt liikkummaan. Tahtasin vahan alemmaksi ja laukaisin.
Hirvi hyppasi pystyyn ja putosi sitten alas.
Ammuitko sina minun hirven, kuulin kaverin huutavan jostakin oikealta kun kavelin kohti kaatopaikkaa. Ampumamatkaa oli ollut noin sata metria ja tulin pian kyljellaan makaavan hirven luot niskaan ammuttu armon laukaus lopetti elaimen tuskat. Laukaukseni olivat menneet juuri siihen mihin olin ne tahdannyt. Kun kaverini tuli paikalle niin mina olin jo aukaissut kurkun ja yhdessa sitten leikkasimme kielen pois.
Pysahdyimme hetkeksi harkitsemaan tilannetta. Siina seisoessamme maahan lyodyn kruunupaan vieressa iltapaivaauringon lammittamalla suolla tunsin tyyneyden valtaavan tunnelman. Muutamassa sekunnissa kavin mielessani lapi paavaiheet tasta jahdista siita alkaen kun taman syksyinen metsastyskausi toi hirven kutsun esille. Kuinka eramaan tunnelmat ja tuoreet hirven jaljet tuntuivat puseron sisalla. Tieto siita etta olin ampumamatkan paassa saaliista vaikka en sita nahnytkaan tuntui veressa ja viimein kuume suonissa huipentui kun nain sarvipaan. Tahtays ja laukaisu automaattisen nopeasti.
Ja sitten kaikki tuntui kuin unen naolta. Se oli niin nopeasti ohi. Se olikin ollut niin yksinkertaista. Jaljella oleva osa tasta jahdista ei olisikaan enaa kiehtovaa vaan kovaa tyota. Tiesimme sen kun etsimme kasiimme pystyyn kuivaneita puun kappaleita joiden paalle sitten kiskoimme vainajan. Saimme talla tavalla ruhon irti marasta suon pinnasta. Ruumiinavaus ja tyhjentaminen seka ruhon tukeminen selalleen tapahtuivat hosumatta. Sytytimme viela nuotion palamaan petoelainten loitolla pitamiseksi ja merkitsimme alueemme'susien tavalla! Ilma tuntui nopeasti viilenevan auringon laskiessa joten tiesimme kylman yon olevan tulossa. Lihat jaahtyisivat siina suolla yhta hyvin kuin jossakin muualla.
Otimme suunnan autolle ja polkua merkiten menimme suon yli. Kirveiden kanssa palasimme takaisin polullemme ja teimme sen niin hyvaksi ettei sitten huomenna tarvitsisi muuta kuin kantaa lihat talteen. Korpit olivat jo haistaneet kaadon ja kiertelivat raakkuen hirven ylapuolella. Sinisella taivaalla,korkealla korppien ylapuolella liiteli yksinainen valkopaa kotka aanettomana ja rauhallisena. Kun tulimme takaisin autolle aurinko oli jo mennyt vuorten huippujen taakse ja oli sopiva aika tehda ajelu hyvilla tieosuuksilla. Ensin halusimme tarkastaa hanhilammikon. Pari sataa metria ennen sita lammikkoa kuulimme kuitenkin yllattaen veden loisketta vasemmalta ja kolme hanhea nousi ylos aivan automme edessa. Emme olleet tarpeeksi valmiita nytkaan!
Seuraavaksi valmistauduimme sille alueelle jossa eilen naimme suden. Varovaisesti tulimme sen tiesuoran reunaan ja pysahdyimme odottamaan. Mitaan ei kuitenkaan tapahtunut nakopiirissamme silla kertaa. Alkoi olla jo liian hamaraa joten kavimme kaantymassa ja palasimme takaisin pain. Yhtakkia huomasin vasemmalla puolella hirven tulevan ojan yli tielle.
Luulen etta siina vaiheessa totesin silla olevan sarvet paassa.
Se on bull! Sinun hirvesi, sanoin kaverille kun pysaytin auton. Han hyppasi ulos ja valmistautui ampumaan. Mutta nyt mina en enaa ollutkaan varma sen sarvista. Ala ammu, se onkin cow! Huusin hanelle kun han vain tahtaili kun hirvi kaveli tien yli pimeaan metsaan. Kaveri tuli takaisin autoon tuhisten ja harmitelleu epavarmaa tilannetta. Han ei ollut nahnyt mitaan sarvia ja oli ollut hyvin harmistunut minun vaihtuvista neuvoista. Totesimme etta nainkin voi kayda kun pieni hirvi on tavataan liian hamarassa. Saavuimme sille alueelle jossa meidan sarvipaamme makasi suolla. Ajoin kampparin huonoa juontotieta pitkin alln lahelle suon reunaa kuin oli mahdollista ja jaimme siihen yoksi.
Aloitin ensimmaiseksi valmistaa illallistamme, joka tulisi nyt olemaan oikea eramies ruoka. Paistoimme pannulla kaverin ampuman pyyn seka paivalla keraamamme kanttarelli sienet.Uudet perunat ja ruisleipa tekivat ateriastamme tyypillisen suomalaisen ruoan. Sen paalle horpimme kuumaa teeta munkkien kanssa. Paivan tapahtumia kertaillessamme ilta kului ja vahitellen alkoi tuntua vetoa vaakasuoraan asentoon. Saadin lammon paalle yon ajaksi ja olimme pian valmiit pusseihimme. Ulkona oli pakkanen kiristynyt jatkuvasti joten lammityslaitteen humina oli mukavaa kuunneltavaa uneen vaipuessamme.
Heratessmme aamulla oli viela hamara ja pistaytyessamme ulkona totesimme yon olleen todella kylman. Maa oli huurteinen seka rapakot jaassa. Nautimme talla kertaa vahvan aamiaisen valmistautuessamme kantajan paivaamme. Kirveet ja minun Tikka mukanamme painuimme huurteiselle suolle. Meidan ei tarvinnut arvailla missa hirvemme ruho oli. Korpit lentelivat ja riitelivat kaatopaikailla ennen meita. Paloittelimme ruhon kuuteen osaan kantamista varten ja paatimme jattaa pienisarvisen paan ottamatta mukaan.
Takalonkka korennossa roikkuen veimme ensimmaisen osan lihoista kuivalle maalle. Niin kuin olimme arvelleet siihen kului kaksi kertaa sen verran aikaa kuin kavelyyn ilman kuormaa. Siita voimme arvioida mihin aikaan kuudes kappale hirvesta tulisi olemaan pois suolta. Seuraavaa reissue aloitta essamme nain jotain mustaa liikkuvan polkumme sivussa olevassa pensaikossa. Jonkun ajan kuluttua sielta nousi esille mustan karhun utelias paa. Jaljista paatellen tiesimme karhujen liikkuvan alueella vaikka emme olleet viela nahneet niita. Mina olin kuljettanut Tikkaani koko ajan mukana ja uskoimme yhden aseen riittavan. Jatkoimme kavelyamme vahan matkaa kunnes pysahdyin akkia nahdessani ison, harmaan otuksen menevan meidan polkumme poikki. Siella on nyt grizlly, sanoin kaverille joka ihmetteli pysahtymistani. Odotimme paikallamme ja kuuntelimme. Lopulta paadyimme siihen etta myoskin kaverini olisi syyta ottaa hanen Sakonsa mukaan tassa tilanteessa. Harmaakarhun kanssa taytyi olla enemman valmiina. Aanekkaasti keskustellen jatkoimme matkaamme vilkuillen kuitenkin tarkasti ymparilla olevaa pensaikkoa. Olimme kuulleet nin monta tarinaa hirve metsastajista joiden taytyi ampua saaliinjaolle pyrkiva harmaakarhu vaikka ilman kaatolupaa. Tallaisessa tiheikossa jossa polkumme kiemurteli saattoi tulla sen kanssa silmakkain milloin tahansa. Selvisimme seuraavan kantoreissmme kuitenkin ilman valikohtauksia ja sen jalkeen rauhoituimme niin kuin karhuja ei olisikaan ollut naapureina.
Puoleen paivaan mennessa saimme tehdyksi melkein puolet kantamis urakastamme. Vietimme ruokailu ja kahvi tauon lepuuttaen samalla selkaa. Ilma lampeni jatkuvasti eika tuulta tuntunut ollenkaan. Aamulla kastuneet vaatteet kuivivat ulkopuolelta mutta alkoivat kastua sisalta pain samalla kun korento hiersi olkaa kipeaksi. Reissun aikana pysahdyimme monta kertaa levahtamaan laskien kantamuksemme alas. Aikaisemmin olimme jo maistelleet pensaskarpaloita joita kasvoi runsaasti suolla ja totesimme ne ensin happamiksi. Janon lisaantyessa karpaloiden happamuus tuntui vahentyvan niiden muuttuessa viimein aivan herkullisiksi. Niita oli lisaksi niin helppo syodaikumartumatta alas ja sai aina kourallisen kerralla yhdesta tertusta.
Viimeista lihakuormaa kantaessamme olimme tyytyvaisia etta taman kertainen hirvi ei sattunut olemaan suurempi kuin se oli. Olka - ja selkalihakset tuntuivat jo tarpeeksi pieksetyilta. Suurempia kantamuksia emme olisi halunneet kantaa emmeka seitsematta reissua olisi myoskaan tehda. Polkukin alkoi olla jo niin upottava suonreuna rameikossa etta joutui varommaan silmakkeita joissa saappaan varret olisivat olleet liian lyhyet. Housun lahkeet kuraantuivat ja vesi valui sitten lahkeita pitkin saappaiden sisaan. Saimme kaikki lihat pois suolta sopivasti auringon laskeutuessa. Ilma muuttui taas viileaksi. Tuntui mukavalta istua alas valmistamaan iltaruokaa. Tarkoitus oli ollut lahtea ruokailun jalkeen ajamaan kotiin pain mutta kahvia juoflessamme muutimne ohjelmaa. Meilla oli viela huominen paiva varattu tahan reissuun eika tuntunut kiehtovalta ruveta nostelemaan lihoja autoon tana iltana. Paatimme nukkua taman yon siina missa olimme ja lahtea liikkeelle aamulla.
Kampparin lampimassa vietimme iltamme levaten ja elamasta keskustellen. Tama hirvi oli minulle ensimmainen jonka olin ampunut suolle ja saisi olla myoskin viimeinen. Kaikki aikaisemmat kaadot kantamisineen olivat olleet vain puolet siita tyosta mita jouduimme tekemaan tanaan. Uteliaisuuttamme laksimme tutkimaan tata suota ja jouduimme maksamaan siita. Kenties olisimme tavoittaneet jonkun sarvipaan mukavammssa paikassa jos olisimme kayttaneet saman ajan jossain muualla.
Mutta elama on kai juuri tallaista! Ilta muuttui kylmaksi yoksi. Nukuimme taas pitkan levollisen yon emmeka aamullakaan kiirehtineet vaan soimme aamiaisemme rauhallisesti. Lihoja varten levittelimme muovikelmut lattialle joiden paalle sitten nostelimme kylmentyneet lihat. Paallimmaiseksi jatimme sen osan jossa olivat uroksen tunnukset mukana roikkumassa.
Riistavalvojat ainakin olisivat tyytyvaisia tarkastaessaan meidat.
Vanin kulku tuntui raskaalta ja metsastajien mieli oli rauhallinen kun ajelimme mutkaisilta sivuteilta kohti paatieta. Hirven kutsu veressa oli vaiennut. Metsastysmuistoihin oli tullut yksi luku lisaa. Raitista ilmaa ja liikuntoa oli taas saatu. Pakastimeen tulisi talveksi hyvaa lihaa.Muutaman tunnin kuluttua tulimme paikkaan josta soitin kotiin tuloajastamme. Siella olisi pian kuuma sauna valmiina.
Iltapaivalla tulimme sitten kotiin jossa piti tietysti ensin kertoa paa-asiat relssulta. Hirven lihat ripustettin roikkumaan ja varusteet otettiin autosta ulos. Sauna tuntui ylelliselta paikalta reissun paatteeksi. Siella kerrattiin uudestaan jahdin hienot osat yhta hyvin kuin sen pettymyksetkin. Samalla otettiin opiksi muutama uusi asia taltakin reissulta.
- Raimo Partanen
